maanantai 1. helmikuuta 2016

5.2.

Esittävästä abstraktiin -työ oli tämän kurssin töistä vaikein toteuttaa niin periaatteen kuin käytännön tasolla. Vaikka en itse koe osaavani tehdä kovin esittäviä töitä, pidän enemmän esittävistä kuin abstrakteista töistä. Sisäinen taiteilijani on vasta totuttelemassa ajatukseen, että se kaikista tärkein eli viimeinen versio aiheesta voikin olla vähiten esittävä, koska mielestäni vähiten esittävä on helpompi toteuttaa kuin tarkka esittävä kuva. Abstraktin työn voi väittää esittävän ihan mitä vaan, mutta esittävän työn pitää jotenkin edes näyttää kuvan kohteelta :).

Pidin kiinni ensimmäisestä mieleeni nousseesta ajatuksesta eli kissan kuvaamisesta. Meillä asuu kaksi kissaa, joiden olemusta ihmettelen ja ihailen päivittäin. Halusin kuvata kissan pehmeyttä ja taipuisuutta.








Killi-kissa vakiopaikassaan eli pienessä korissa piirongin päällä. (kännykkäkuva)






Esittävä kuva Killistä. Tähän työhön olen vähiten tyytyväinen kuvasarjassa, koska en ole koskaan osannut tai edes harjoitellut mallista piirtämistä. (A4-akvarellipaperi, lyijykynä, puuvärit)






Yllättäen halusin säilyttää edellisestä kuvasta korin kuvion. Kissakin on edelleen mustavalkoinen, mutta sen muoto on jo paljon pelkistetympi. (A3-akvarellipaperi, musta ja valkoinen peiteväri, paperiliima)












Ajattelin lähteä tekemään lopullista versiota vääntämällä  rautalangasta pyöreitä muotoja. Pyöreyden lisäksi halusin säilyttää häivähdyksen taipuisaa häntää ja viiksikarvan. Rautalangan vääntäminen olikin vaikeaa, vaikka käytin pyöreitä kappaleita ja pihtejä apuna. Lopputuloskin näytti mielestäni edelleen liian paljon kissalta ja tökerösti tehdyltä.. (rautalanka)
  



Lopulta hylkäsin ajatuksen rautalankatyöstä viimeisenä versiona ja tein yli jääneillä paloilla tosi pelkistetyn kissan. Jätin vain musta-valkoisen värimaailman ja pari viiksikarvaa. Ilman viiksikarvoja kissan elämä olisi tuskallista eli jotain olennaista tuli kuvattua, vaikka pehmeys ja taipuisuus eivät lopullisessa työssä ehkä esille tule. Etualalla on rautalankakissa vertailun vuoksi. (A3-akvarellipaperi, liima)




Työni ovat työtavoiltaan ja materiaaleiltaan aika yksinkertaisesti toteutettuja, aloittelijan töitä. Kaikki käytössä oleva aika, luovuus ja työvälineet tulivat kuitenkin käytettyä.