Visuaalisia analyysejä taidenäyttelykäynneiltä (3 kpl)

  

Vierailu Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttelyssä Ateneumissa 19.1.2016

Ajatuksia taidenäkemyksestäni
Minulle taiteessa on tärkeää se, että teos herättää jonkinlaisen oivalluksen, tunteen, uuden ajatuksen tai vanhan kokemuksen. Teos voi olla esittävä tai ei-esittävä, klassinen tai moderni, maalaus tai valokuva, kunhan se herättää jonkun yllä mainitsemani asian. Myös värimaailmalla on suuri merkitys. Taide, joka esittää ihmistä tai luontoa, herättää kiinnostukseni. Myös mustavalkovalokuvat ovat mielestäni taiteellisia, sillä usein mustavalkokuvista ilmenevä mennyt aika tekee niistä taiteellisia eli taidekuvia.

Eniten Cartier-Bressonin näyttelyssä sykähdyttivät hänen ottamansa muotokuvat eri alojen julkkiksista (kirjailijoista, taiteilijoista, tieteilijöistä).

Ensivaikutelmani teoksesta ja mitä siinä näen
Vaikuttavin oli kuva ranskalaisesta kirjailijasta ja filosofista Jean-Paul Sartresta vuodelta 1946. Harmaassa kaupunkimiljöössä Sartre katsoo sivulle ja toinen silmä karsastaa reilusti. Piippu rennosti toisessa suupielessä, kulahtanut takki, johon kontrastia luo taiteellisesti aseteltu kaulahuivi. Ilme on vakava, mietteliäs ja synkähkö.

Sommitelma, muotojen ja värien käyttö
Samoin kuin muissa Cartier-Bressonin valokuvissa tässäkään kuvan kohde ei ole keskellä kuvaa. Mielestäni tässä puolikuvassa sommitelma on upea. Ihmisillä etualalla on arkiset asennot ja ilmeet ja taustalla näkyy kaupunkimiljöötä pitkältä perspektiiviltä aste asteelta sumentuen. Paikka eli sillan reuna yhdistettynä harmaaseen säähän tekee kuvasta arkisen. Värit eli mustavalkoisuus kertoo menneestä ajasta, mutta luo myös taidekuvan tunnun.

Oma tulkinta teoksesta
Kuvasta tulee mieleen sanat boheemi, arkinen, filosofinen ja elämää syvään luotaava. Kaksi ihmistä kohtaa ja tämän arkisen hetken kuvaaminen on onnistunut. Toisen ihmisen näkyminen vain puoliksi ja osittain selin korostaa toisen eli Sartren asemaa kuvan keskiössä. Tieto siitä, että kuvan kohde on filosofi, vaikuttaa kuvan tulkintaan; Sartren ajattelun terävyys korostuu taustan epäselvässä utuisuudessa.

Vierailu Kiasman näyttelyssä Eri mieltä - nykytaiteen toisinajattelijoita 19.2.2016

Ajatuksia taidenäkemyksestäni
Pidän enemmän esittävistä kuin ei-esittävistä taideteoksista, sillä omilla ajatuksillani ja kokemuksillani on enemmän tarttumapintaa esittäviin teoksiin ja ne vaikuttavat siten enemmän. Pidän myös enemmän klassisista vanhan ajan taidekuvista kuin nykytaiteen töistä, sillä nykytaide on monitulkintaisempaa. Nykytaide on myös usein kantaaottavaa ja asiat, joihin otetaan kantaa ovat usein epäkohtia ja ei niin kauniita ja hyviä asioita. Tämän vuoksi kantaaottava nykytaide on mielestäni harvoin mitään silmiä hivelevää, että sitä yhtään kauemmin haluaisi katsella. (Olen kai taidenäkemykseltäni aika konservatiivinen.)

Ensivaikutelmani teoksesta ja mitä siinä näen
Kiasman näyttelyssä näin monia mielestäni epäesteettisiä, mutta ajatuksia herättäviä teoksia. Yksi tällainen oli espanjalaisen taiteilija Cristina Lucasin videoteos Loppuun viety vapaus vuodelta 2009. Sen pohjana on kuuluisa, itselleni alakoulun historiankirjastakin tuttu, ranskalaisen Eugene Delacroixin teos Vapaus johdattaa kansaa. Tässä vanhassa Ranskan vallankumouksen merkkiteoksessa on mielestäni esteettisyyttä, minkä moderni videoversio ehkä tarkoituksellakin haluaa murskata.

Sommitelma, muotojen ja värien käyttö
Teoksessa alkuperäisestä taidemaalauksesta on tehty kuvitteellinen video alkuperäisen taidekuvan hengessä. Videossa musiikki on pelottava ja ihmisten liikkeet hidastettuja, mikä saa odottamaan traagista loppua. Videoteos on uskollinen alkuperäisen taidekuvan tunnelmalle, joka on väkivaltainen ja uhkaava. Myös värimaailma on molemmissa teoksissa tummanpuhuva. Verenpunainen lippu symboloi verenvuotamista. Sommittelussa pysytään myös mahdollisimman paljon samoissa asetelmissa, jossa lippua kantava nainen on keskiössä ja miehet ympärillä samoissa asennoissa kuin alkuperäisessä kuvassa.

Oma tulkinta teoksesta  
Teos kertoi mielestäni omalla vaikuttavalla tavallaan sen historian saatossa todistetun sanonnan, että vallankumouksella on tapana syödä omat lapsensa, sillä videoteoksen lopussa miehet tappavat naisen. Vapaus loppuun asti vietynä on kaaosta ja mielettömyyttä. Sitä kai teoksen nimi Loppuun asti viety vapaus haluaakin kertoa. Samalla se varmaan ottaa kantaa eri puolilla maailmaa käytäviin sisällissotiin.

Vierailu Suomen taiteen tarina -näyttelyssä Ateneumissa 6.4.2016

Ajatuksia taidenäkemyksestäni
Jos minun pitäisi kuvailla kuvataidetta yhdellä sanalla, sanoisin taidemaalaus. Olen oppinut kuvataideopinnoissa, että kuvataide on paljon muutakin, mutta ensimmäisenä mieleen tulee kuvataiteen yhteydessä suomalaiset kultakauden klassikkoteokset. Niitä sain ihailla Ateneumissa urakalla, kun sinne oli koottu näyttely Suomen taiteen tarina. 

Oli nautinto ihailla näyttelyssä esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Albert Edelfeltin, Helene Schjerfbeckin ja Ferdinand von Wrightin kuuluisimpia töitä. Ajattelin kuitenkin valita analysoitavaksi jonkun itselleni entuudestaan vieraan työn, joka tekee vaikutuksen.

Ensivaikutelmani teoksesta ja mitä siinä näen 
Hugo Simbergin työ Iltaa kohti teki vaikutuksen ja liikutti itseäni keskellä sukupolvien ketjua. Oma mummoni oli haudattu kuukausi sitten. Taulussa elämänsä ehtoopuolella oleva vanhus kävelee pienen lapsen kanssa rannalla illan hämärtyessä. Vanhus ottaa tukea kävelykepistä ja kävely näyttää hitaalta, koska voimia ei ole paljon, mutta ei myöskään kiire mihinkään.
Näen kuvassa jostain syystä mieheni vanhuksena tulevan lapsenlapsensa kanssa. Toivon, että sellainen aika vielä koittaa.

Sommitelma, muotojen ja värien käyttö
Ihmispari on kuvan keskellä ja heidät on maalattu kokonaan. Ihmisten asettelu on harmoninen: pieni ihminen on edessä ja iso takana, he katsovat kumpikin alaviistoon ja sama jalka on astumassa eteenpäin. Horisontti on kuvan yläosassa eikä maisemassa näy muuta kuin vettä, taivasta ja hiekkaa. Vanhuksen puku on musta, kuoleman värinen, kun taas pienen lapsen valkoinen, kastemekon, puhtauden ja viattomuuden värinen. Taivaanrannan sini-violetti sävy ja siitä heijastuva väritys veteen kuvastaa iltaa. Myös lähes tyyni vedenpinta luo vaikutelman sekä illan että henkilöiden rauhasta.

Oma tulkinta teoksesta 
Sekä vanhus että lapsi kävelevät hitaasti ja ottavat tukea toinen toisistaan. Heidän asentonsa kertovat läheisestä suhteesta ja yhteydestä, jossa sanat eivät ole välttämättömiä. Jos sanoja on, ne ovat verkkaisia ja suuresta ikäerosta huolimatta nämä kaksi puhuvat samaa kieltä ja ymmärrys toista kohtaan on suurta. Taulusta välittyy vahvasti kuoleman ja luopumisen läheisyys. Vanhus kävelee elämän iltaa kohti vierellään pieni, rakas saattaja.

Grafiikan kurssi loka-marraskuussa 2016

Kurssilla opiskeltiin kahden kuvataiteilijan johdolla erilaisia taidegrafiikan tekniikoita. Taidegraafikko Tuomas Hallivuo opetti etsausta, kuivaneulatekniikkaa ja akvatintaa. Kuvataiteilija Rita Vargas opetti seripainoa.

Vaahteranlehdet ovat etsaustöitä. Etsauksessa laitetaan kuparilaatalle pohjuste, jota lämmitetään lämpölevyllä ja jäähdytetään ennen kuvan piirtämistä kaivertimella. Sitten laatta syövytetään hapossa ja pestään hyvin. Sitten levitetään väriä ja toivotaan, että vedostus onnistuisi. En ollut tyytyväinen vaahteranlehtiini, koska kaikki piirtimen jäljet todella näkyivät vedostuksessa enkä ollut tajunnut/osannut tehdä tarpeeksi siistiä jälkeä.

Sienet tein kuivaneulatekniikalla. Alumiinilaattaa oli helpompi työstää ja siinä ei tarvinnut syövytellä mitään, sen kun levitti värin puhtaalle laatalle ja vedosti. 

Kalat ovat akvatintatöitä. Kuparilaatta pitää puhdistuksen jälkeen pölyttää kaapissa hartsipölyllä ja sulattaa hartsi kiinni laattaan kaasuliekillä. Sitten alkoivat peittämis- ja syövyttämisvaiheet, joissa piti olla kieli keskellä suuta, että osasi peittää kuvastaan oikeat kohdat oikeassa järjestyksessä. Tarkoitus oli saada kuvaan vaaleampia ja tummempia sävyjä niin, että edetään vaaleimmuusjärjestyksessä: ensin peitetään ja syövytetään ne kohdat, jotka halutaan jäävän vaaleimmiksi, sitten seuraavaksi vaaleimmiksi jne. Tässä työssä en oikein onnistunut, sillä osan vesikasveista piti olla kalan edessä, mutta kalan ääriviivat näkyvät silti. 

 
Tässä Tuomaksen tekemässä viereisessä kuvassa  näkyvät hyvin sävyerot eri syövytysjärjestyksen ja -aikojen mukaan.



















Sekä kovapaino- että seripainotöissä oli useita työvaiheita ja -välineitä. Seripainossa piirrettiin kuva, levitettiin peiteväriemulsiota seulaan, valotettiin, pestiin seula, levitettiin suojapaperit painolaitteeseen, laitettiin paperi, levitettiin väriä, painettiin ja kuivattiin.

Teimme yhteisellä isolla seulalla, joten samalla paperilla oli aina kaikkien työstämätä kuvat. Ensimmäisen kahden työkerran tuotos on tässä vieressä. Ensin painoimme mustavalkoisia kaikkien ryhmäläisten piirtämiä hedelmiä ja seuraavalla kerralla teimme uuden kuvan värillä ja painoimme edellisen päälle. Kiva julisteena tai lahjapaperina.


Seuraavien kahden kerran työ oli samanlainen eli jokainen teki tai tulosti kuvan, joka valotettiin seulaan ja painettiinn samalle paperille muiden kanssa. Alla on kuva kuivumassa olevista töistä, jossa ei ole vielä väriä.

Viimeisenä viikonloppuna painamme kankaalle. Aion painaa muutaman tyynynliinan. (Kankaanpainanta on vielä edessä, joten ehkä sen oppeja voin hyödyntää työssänikin?)

Nämä tähänastiset harjoitustyöt olivat mielenkiintoisia, mutta niitä en ikävä kyllä työssäni voi lasten kanssa toteuttaa niiden vaatimien erityisten työvälineiden takia. Koulussa meillä on mahdollisuus vain yksinkertaisiin kohopainotöihin ja itse olisinkin toivonut jotain kohopainotöitäkin, sillä opiskelin näitä kuvataideopintoja täydennyskoulutusmielessä.

Vähän harmittaa, miten vähän näistä grafiikan opinnoista jäi käteen luokanopettajan työhön, mutta eihän nämä pedagogisia opintoja ikävä kyllä olleetkaan. Tämä asia vähän söi motivaatiota grafiikan kurssilla. Samoin opintojen pitkittyminen ja viimeisen kurssin jakaantuminen 9 peräkkäiselle viikonlopulle.