Maalauskurssi touko-kesäkuussa 2016

Maalauskurssi oli itselleni aiheeltaan ja työvälineiltään tähän astisten kuvisopintojen vierain ja työläin osuus. Se myös ajottui pahimpaan ajanjaksoon päivätyössäni ja odotin, ettei voimavaroja riitä uusien asioiden opetteluun. Ihmeekseni huomasin kuitenkin jaksavani keskittyä maalaamiseen ja ehkä se olikin tarvittavaa vastapainoa työlle.

Ensimmäisenä iltana maalasimme valitsemamme maiseman Jyväskylän harjulta yrittäen tavoittaa ilmaperspektiiviä.

Akryylimaalit olivat entuudestaan vieraita, joten lähdin vain kokeilemaan värien sekoittamista. Paperiksi valitsin A4-kokoisen Canvas-paperin, koska ajattelin vain vähän luonnostella. Värien sekoittaminen oli yllättävän kivaa ja helppoakin ja huomasin onnistuneeni maiseman taka-alassa, mutta harjun portaat tuottivat tuskaa ja luovutinkin niiden kanssa, sillä sormet kohmeessa ei jo valmiiksi vaikea perspektiivipiirtäminen onnistunut.

Seuraava maalauspäivä vietettiin Tuomiojärven rannalla. Tarkoitus oli tehdä akvarellimaalaus, jossa on vettä ja maisemaa.

Paksua vesiväripaperia liotettiin ensin 10 minuuttia rantavedessä ja sitten alettiin maalaamaan kostealle paperille. Omat värini olivat koulun perinteiset vesivärit, jotka harjaantuneen taiteilijan silmään ehkä sattuvat, mutta itse en huomannut mitään huonoa. Itselleni saavutus oli se, että sain aikaiseksi ylipäätään maiseman.

Vesivärit ovat mielestäni vaikea työväline, sillä maalatun päälle on vaikea tehdä muutoksia. Maisema tuli nopeasti valmiiksi enkä uskaltanut sitä vesiväreillä enää paljoa viimeistellä, mutta vesiliukoisilla puuväreillä sain maisemaan sävyjä.

Seuraavaksi maalattiin liikkuvaa vettä Vaajakosken vanhan voimalan lähellä. Otin taas työvälineiksi akryylimaalit ja canvas-paperin. Veden ja ympäröivän maiseman valot ja varjot olivat vaikeita tavoittaa sellaisena kuin ne silmiin näkyivät. Maisemasta paperilla tuppasi tulemaan paljon tummempi kuin luonnossa oikeasti. Olin taas kuitenkin iloinen, että vesi näytti juoksevan maalauksessani ja siinä oli sävyjä, vaikka niitä olisi voinut olla paljon enemmänkin.

Koko kurssissa parasta oli se, että kaikista maalauksista sai tehdä omannäköisiä ja värejä kehotettiin rohkeasti käyttämään.

Tässä on kuvia maisema- ja vesimaalauksista suttupapereineen. Opettajan mielestä onnistuin kokeilupapereissani tavoittamaan rennon ja vapaan maalaustyylin ja siksi nekin kannattaa säilyttää :).

Seuraavaksi maalasimme puita läheisestä puistosta. Etsin pitkään mieleistä maalauskohdetta, koska ajatus puiden lehtien maalaamisesta ahdisti vaikeudellaan. Lopulta valitsin koivuryhmän (koska niissä on paljon runkoa..) Taustalla näkyvät omakotitalot vaihdoin omassa työssäni värikkääksi taivaaksi. Tällä kertaa maalasin vesiväreillä kuivan paperin päälle ja viimeistelin työn vesiliukoisilla puuväreillä.

Värien käyttöä eli värisävyillä tehtyjä valoja ja  varjoja olisi voinut olla enemmän. Pelkistetynnäköisen lopputuloksen taustalla oli pelko, että pilaan työn, jos loppuvaiheessa lisäänkin reilusti jotain väriä, joka ei sovikaan ja jota ei enää saa pois hyvin.

Kollaasityössä ajatuksena oli tuottaa oma henkinen maisema. Ensin maalattiin peiteväreillä eri värisiä papereita ja niistä leikkaamalla tai repimällä ja liimaamalla tehtiin maisema, joka sai kuvata sisäistä tai ulkoista todellisuutta. Oma maisemani on hyvin ulkoista todellisuutta esittävä, vaikka vahva sisäinen ajatus kumpusi tarpeesta päästä johonkin korpeen yksinään ihmisten ääniä ja velvollisuuksien hoitamisia pakoon. Sielu kaipasi Lapin maisemiin ja kylmiin uimavesiin.

Tämän työn myötä vähintään kirkastui oma taiteellinen tyylini, jonka nimesin "tahattomaksi naivismiksi". Kuvani ovat esittäviä ja yksinkertaisia. Koska kollaasityöni näytti kertakaikkisen yksinkertaiselta, vedin (suutuspäissäni ja huolimattomasti) spriitussilla rajat paperien liimauskohtiin ja kauempaa katsottuna työ näyttää nyt mielestäni paremmalta.

 Seuraavan päivän aihe oli mielenkiintoinen ja vaikea. Tuli maalata tai piirtää jokin teema tai tunne, minkä haluaa ilmaista. Ongelmaksi tuli se, että ensin piti valita, mitä haluaa sanoa eli ilmaista ja sitten vasta miettiä miten sen tekee. Oma työskentelyni takkusi aika lailla, kun sanottavaa oli, mutta taito toteuttaa se puuttui. Jouduin tekemään päinvastoin.

Omassa elämässäni oli vaihe, jossa olin menossa kohti vapautta ja lopulta sain aikaiseksi "tahattoman naivismin" tyylillä päinvastaiset liikennevalot akryyliväreillä toteutettuna. Olisin halunnut korostaa ajatusta, että olen vahvasti keltaisen kohdalla menossa, mutta en osannut. Viereisessä työssä olin tuhautuneena sekoitellut ja vedellyt ylijääneitä värejä paperiin mitään ajattelematta. Ehkä silläkin työllä ilmaisin itseäni. Värit ainakin olivat kauniita.

Teimme myös yhteisprojektin, jossa tarkoitus oli tutkia värien viestinnällisiä ja psykologisia merkityksiä. Työlle oli hyvä olla vielä joku oikea tarkoitus tai sijoituskohde. Ryhmämme tuotti julisteen erään ryhmäläisen mukaan messuille, jossa hän myi korukiviä. Juliste muodostui ryhmäläisten eri tyyleillä maalaamista eri lajisista kivistä. Yritimme ilmaista mm. uskomuksia korukivien unta parantavista tai kauneutta luovista vaikutuksista. Siitä tuli käyttökelpoinen  ja tasapainoinen kokonaisuus, vaikka tekijöillä oli kaikilla omanlainen jälki.





Viimeisenä maalauskurssilla teimme kaksiosaisen työn, jossa ensimmäisen tuli oli esittävä, perspektiivit esiin tuova maalaus kaupunkimiljööstä, erityisesti rakennuksista. Toinen työ olisi samasta aiheesta, mutta siinä piti häivyttää tilantuntu ja ottaa mahdollisesti vaikutteita jonkun tietyn taiteilijan tyylistä. Koska kuvataideluokan ikkunoista ei löytynyt innostavaa maalauskohdetta, valitsin kännykästäni kuvan Tallinnan vanhasta muurista, jonka ikkuna-aukosta näkyy jännästi kaupunkimaisemaa.

Väreiksi valitsin vesi-ja peitevärit. Varjostusten tekeminen oli taas vaikeaa, mutta musta-harmaa-ruskea muurinaukko onnistui mielestäni aika hyvin. Ikkunasta näkyvät talot, piippu ym. olisivat kaivanneet lisää taitoa varjostuksissa. Ehkä olisi myös pitänyt jättää työ siihen vaiheeseen, missä en ollut vielä innostunut lisäämään omasta päästäni värikkyyttä talojen seiniin. Mutta minkäs sisäiselle tahattomalle naivistille teet...

Tässä on sama maisema pelkistettynä ja mielikuvituksellisilla peiteväreillä maalattuna. Se näyttää nyt ikkunanäkymän lisäksi kannulta, jossa on värikkäitä kuvioita. Tyylisuunta, jota tavoittelin, on yllättäen naivismi, sillä opettajan tuomista taidekirjoista jostain syystä pidin eniten juuri naivistisista kuvista.

Reflektointia ja ajatuksia, jotka kuvataidettakin opettavana luokanopettajana haluaisin selkeyttää itselleni:

Miten voin opettajana kohdata tilanteen, jossa oppilas sanoo rehellisesti, että hänen työnsä on valmis, mutta itse näen, että se on vasta alku, jota pitäisi jatkaa ja täydentää. Tämä ajatus on tullut kevään aikana usein omakohtaisesti esille, kun itse olen ollut oppilaan roolissa ja opettajat ovat kehottaneet jatkamaan mielestäni jo valmista työtä. Tätä ajatusta olen myös pohtinut, kun olen verrannut omia töitäni muiden valmiisiin töihin, että omani on ollut hyvin yksinkertainen ja jota olisikin voinut vaikka kuinka vielä jatkaa. Tästä nimenomaisesta kokemuksesta koin tyylisuunnan tahaton(!) naivismi itseeni sopivaksi. Eli teen yksinkertaisia töitä, sillä en ymmärrä tai osaa tehdä tarkemmin. Silti olen ollut osaan töistäni ihan tyytyväinen. Miten siis voisin opettajana rohkaista oikealla tavalla oppilasta työstämään lisää kuvistyötään ilman, että hänen ilonsa loppuunsaatetusta ja omasta mielestä onnistuneesta työstä hiipuisi ja luottamus omiin kuvataiteen kykyihin ja taiteilun iloon laantuisi?

Keskustelimme opettajan kanssa siitä, että taiteen opetuksessa ei voi ohjata kunnolla ennen kuin näkee, mihin suuntaan oppilas on lähtenyt. Instrumentit ja päätös on oppilaalla ja hänen tulee itse löytää oma tapansa ilmaista itse. Tämä ajattelutapa herätti vähän ahdistuksen itsessäni lasten kuviksen opena, sillä luokassa on paljon oppilaita, joilla ei ole mielessään mitään malleja, suuntaa tai motivaatiotakaan lähteä taiteilemaan. Heille on pakko antaa virikkeitä ja suoranaisia malleja eli ohjata alusta asti. Ehkä aikuisten kuvataideopintoja ei voi täysin verrata lasten kuvataideopetukseen, mutta oma kokemukseni on ollut se, että olen tarvinnut ohjausta ja hyötynyt siitä, että joku antaa alkusysäyksen.

Ehkä oppilaantuntemus auttaa luokassa opettajaa löytämään oikean tavan motivoida ja tukea eri oppilaita.. Monipuoliset kuvisaiheet ja työtavat ainakin antavat mahdollisuuksia erilaisille oppilaille löytää edes joskus oma sisäinen taiteilijansa ja taiteellisen vapauden antaminen, mitä se milloinkin onkin.

Yksi kysymys on sekin, mitkä pitäisi olla kuvataiteen opetuksen lähtökohdat koulussa. Näissä kuvisopinnoissa on kevään ajan korostettu taiteen lähtemistä taiteilijasta itsestään. Opetussuunnitelmahan antaa raamit koulun kuvataiteen opetukselle. Toisaalta myös oppilaslähtöisyyttä korostetaan. Toivottavasti nämä kaksi lähtökohtaa onnistuisi edes ajoittain yhdistämään käytännön opetuksessaan.






Kesätehtävänä oli tehdä työ, jossa hyödyntää maalauskurssilla oppimiaan asioita. Aihe oli vapaa ja niinpä tein lempikukkani, auringonkukan akryylimaaleilla. Yritin tuoda kuvaan liikettä eli terälehtien kääntymistä tuulen mukana.

Taitelemaan kanssani innostui myös jälkikasvu.