Visuaalisia analyysejä taidenäyttelykäynneiltä (3 kpl)

  

Vierailu Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttelyssä Ateneumissa 19.1.2016

Ajatuksia taidenäkemyksestäni
Minulle taiteessa on tärkeää se, että teos herättää jonkinlaisen oivalluksen, tunteen, uuden ajatuksen tai vanhan kokemuksen. Teos voi olla esittävä tai ei-esittävä, klassinen tai moderni, maalaus tai valokuva, kunhan se herättää jonkun yllä mainitsemani asian. Myös värimaailmalla on suuri merkitys. Taide, joka esittää ihmistä tai luontoa, herättää kiinnostukseni. Myös mustavalkovalokuvat ovat mielestäni taiteellisia, sillä usein mustavalkokuvista ilmenevä mennyt aika tekee niistä taiteellisia eli taidekuvia.

Eniten Cartier-Bressonin näyttelyssä sykähdyttivät hänen ottamansa muotokuvat eri alojen julkkiksista (kirjailijoista, taiteilijoista, tieteilijöistä).

Ensivaikutelmani teoksesta ja mitä siinä näen
Vaikuttavin oli kuva ranskalaisesta kirjailijasta ja filosofista Jean-Paul Sartresta vuodelta 1946. Harmaassa kaupunkimiljöössä Sartre katsoo sivulle ja toinen silmä karsastaa reilusti. Piippu rennosti toisessa suupielessä, kulahtanut takki, johon kontrastia luo taiteellisesti aseteltu kaulahuivi. Ilme on vakava, mietteliäs ja synkähkö.

Sommitelma, muotojen ja värien käyttö
Samoin kuin muissa Cartier-Bressonin valokuvissa tässäkään kuvan kohde ei ole keskellä kuvaa. Mielestäni tässä puolikuvassa sommitelma on upea. Ihmisillä etualalla on arkiset asennot ja ilmeet ja taustalla näkyy kaupunkimiljöötä pitkältä perspektiiviltä aste asteelta sumentuen. Paikka eli sillan reuna yhdistettynä harmaaseen säähän tekee kuvasta arkisen. Värit eli mustavalkoisuus kertoo menneestä ajasta, mutta luo myös taidekuvan tunnun.

Oma tulkinta teoksesta
Kuvasta tulee mieleen sanat boheemi, arkinen, filosofinen ja elämää syvään luotaava. Kaksi ihmistä kohtaa ja tämän arkisen hetken kuvaaminen on onnistunut. Toisen ihmisen näkyminen vain puoliksi ja osittain selin korostaa toisen eli Sartren asemaa kuvan keskiössä. Tieto siitä, että kuvan kohde on filosofi, vaikuttaa kuvan tulkintaan; Sartren ajattelun terävyys korostuu taustan epäselvässä utuisuudessa.

Vierailu Kiasman näyttelyssä Eri mieltä - nykytaiteen toisinajattelijoita 19.2.2016

Ajatuksia taidenäkemyksestäni
Pidän enemmän esittävistä kuin ei-esittävistä taideteoksista, sillä omilla ajatuksillani ja kokemuksillani on enemmän tarttumapintaa esittäviin teoksiin ja ne vaikuttavat siten enemmän. Pidän myös enemmän klassisista vanhan ajan taidekuvista kuin nykytaiteen töistä, sillä nykytaide on monitulkintaisempaa. Nykytaide on myös usein kantaaottavaa ja asiat, joihin otetaan kantaa ovat usein epäkohtia ja ei niin kauniita ja hyviä asioita. Tämän vuoksi kantaaottava nykytaide on mielestäni harvoin mitään silmiä hivelevää, että sitä yhtään kauemmin haluaisi katsella. (Olen kai taidenäkemykseltäni aika konservatiivinen.)

Ensivaikutelmani teoksesta ja mitä siinä näen
Kiasman näyttelyssä näin monia mielestäni epäesteettisiä, mutta ajatuksia herättäviä teoksia. Yksi tällainen oli espanjalaisen taiteilija Cristina Lucasin videoteos Loppuun viety vapaus vuodelta 2009. Sen pohjana on kuuluisa, itselleni alakoulun historiankirjastakin tuttu, ranskalaisen Eugene Delacroixin teos Vapaus johdattaa kansaa. Tässä vanhassa Ranskan vallankumouksen merkkiteoksessa on mielestäni esteettisyyttä, minkä moderni videoversio ehkä tarkoituksellakin haluaa murskata.

Sommitelma, muotojen ja värien käyttö
Teoksessa alkuperäisestä taidemaalauksesta on tehty kuvitteellinen video alkuperäisen taidekuvan hengessä. Videossa musiikki on pelottava ja ihmisten liikkeet hidastettuja, mikä saa odottamaan traagista loppua. Videoteos on uskollinen alkuperäisen taidekuvan tunnelmalle, joka on väkivaltainen ja uhkaava. Myös värimaailma on molemmissa teoksissa tummanpuhuva. Verenpunainen lippu symboloi verenvuotamista. Sommittelussa pysytään myös mahdollisimman paljon samoissa asetelmissa, jossa lippua kantava nainen on keskiössä ja miehet ympärillä samoissa asennoissa kuin alkuperäisessä kuvassa.

Oma tulkinta teoksesta  
Teos kertoi mielestäni omalla vaikuttavalla tavallaan sen historian saatossa todistetun sanonnan, että vallankumouksella on tapana syödä omat lapsensa, sillä videoteoksen lopussa miehet tappavat naisen. Vapaus loppuun asti vietynä on kaaosta ja mielettömyyttä. Sitä kai teoksen nimi Loppuun asti viety vapaus haluaakin kertoa. Samalla se varmaan ottaa kantaa eri puolilla maailmaa käytäviin sisällissotiin.

Vierailu Suomen taiteen tarina -näyttelyssä Ateneumissa 6.4.2016

Ajatuksia taidenäkemyksestäni
Jos minun pitäisi kuvailla kuvataidetta yhdellä sanalla, sanoisin taidemaalaus. Olen oppinut kuvataideopinnoissa, että kuvataide on paljon muutakin, mutta ensimmäisenä mieleen tulee kuvataiteen yhteydessä suomalaiset kultakauden klassikkoteokset. Niitä sain ihailla Ateneumissa urakalla, kun sinne oli koottu näyttely Suomen taiteen tarina. 

Oli nautinto ihailla näyttelyssä esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Albert Edelfeltin, Helene Schjerfbeckin ja Ferdinand von Wrightin kuuluisimpia töitä. Ajattelin kuitenkin valita analysoitavaksi jonkun itselleni entuudestaan vieraan työn, joka tekee vaikutuksen.

Ensivaikutelmani teoksesta ja mitä siinä näen 
Hugo Simbergin työ Iltaa kohti teki vaikutuksen ja liikutti itseäni keskellä sukupolvien ketjua. Oma mummoni oli haudattu kuukausi sitten. Taulussa elämänsä ehtoopuolella oleva vanhus kävelee pienen lapsen kanssa rannalla illan hämärtyessä. Vanhus ottaa tukea kävelykepistä ja kävely näyttää hitaalta, koska voimia ei ole paljon, mutta ei myöskään kiire mihinkään.
Näen kuvassa jostain syystä mieheni vanhuksena tulevan lapsenlapsensa kanssa. Toivon, että sellainen aika vielä koittaa.

Sommitelma, muotojen ja värien käyttö
Ihmispari on kuvan keskellä ja heidät on maalattu kokonaan. Ihmisten asettelu on harmoninen: pieni ihminen on edessä ja iso takana, he katsovat kumpikin alaviistoon ja sama jalka on astumassa eteenpäin. Horisontti on kuvan yläosassa eikä maisemassa näy muuta kuin vettä, taivasta ja hiekkaa. Vanhuksen puku on musta, kuoleman värinen, kun taas pienen lapsen valkoinen, kastemekon, puhtauden ja viattomuuden värinen. Taivaanrannan sini-violetti sävy ja siitä heijastuva väritys veteen kuvastaa iltaa. Myös lähes tyyni vedenpinta luo vaikutelman sekä illan että henkilöiden rauhasta.

Oma tulkinta teoksesta 
Sekä vanhus että lapsi kävelevät hitaasti ja ottavat tukea toinen toisistaan. Heidän asentonsa kertovat läheisestä suhteesta ja yhteydestä, jossa sanat eivät ole välttämättömiä. Jos sanoja on, ne ovat verkkaisia ja suuresta ikäerosta huolimatta nämä kaksi puhuvat samaa kieltä ja ymmärrys toista kohtaan on suurta. Taulusta välittyy vahvasti kuoleman ja luopumisen läheisyys. Vanhus kävelee elämän iltaa kohti vierellään pieni, rakas saattaja.

Grafiikan kurssi loka-marraskuussa 2016

Kurssilla opiskeltiin kahden kuvataiteilijan johdolla erilaisia taidegrafiikan tekniikoita. Taidegraafikko Tuomas Hallivuo opetti etsausta, kuivaneulatekniikkaa ja akvatintaa. Kuvataiteilija Rita Vargas opetti seripainoa.

Vaahteranlehdet ovat etsaustöitä. Etsauksessa laitetaan kuparilaatalle pohjuste, jota lämmitetään lämpölevyllä ja jäähdytetään ennen kuvan piirtämistä kaivertimella. Sitten laatta syövytetään hapossa ja pestään hyvin. Sitten levitetään väriä ja toivotaan, että vedostus onnistuisi. En ollut tyytyväinen vaahteranlehtiini, koska kaikki piirtimen jäljet todella näkyivät vedostuksessa enkä ollut tajunnut/osannut tehdä tarpeeksi siistiä jälkeä.

Sienet tein kuivaneulatekniikalla. Alumiinilaattaa oli helpompi työstää ja siinä ei tarvinnut syövytellä mitään, sen kun levitti värin puhtaalle laatalle ja vedosti. 

Kalat ovat akvatintatöitä. Kuparilaatta pitää puhdistuksen jälkeen pölyttää kaapissa hartsipölyllä ja sulattaa hartsi kiinni laattaan kaasuliekillä. Sitten alkoivat peittämis- ja syövyttämisvaiheet, joissa piti olla kieli keskellä suuta, että osasi peittää kuvastaan oikeat kohdat oikeassa järjestyksessä. Tarkoitus oli saada kuvaan vaaleampia ja tummempia sävyjä niin, että edetään vaaleimmuusjärjestyksessä: ensin peitetään ja syövytetään ne kohdat, jotka halutaan jäävän vaaleimmiksi, sitten seuraavaksi vaaleimmiksi jne. Tässä työssä en oikein onnistunut, sillä osan vesikasveista piti olla kalan edessä, mutta kalan ääriviivat näkyvät silti. 

 
Tässä Tuomaksen tekemässä viereisessä kuvassa  näkyvät hyvin sävyerot eri syövytysjärjestyksen ja -aikojen mukaan.



















Sekä kovapaino- että seripainotöissä oli useita työvaiheita ja -välineitä. Seripainossa piirrettiin kuva, levitettiin peiteväriemulsiota seulaan, valotettiin, pestiin seula, levitettiin suojapaperit painolaitteeseen, laitettiin paperi, levitettiin väriä, painettiin ja kuivattiin.

Teimme yhteisellä isolla seulalla, joten samalla paperilla oli aina kaikkien työstämätä kuvat. Ensimmäisen kahden työkerran tuotos on tässä vieressä. Ensin painoimme mustavalkoisia kaikkien ryhmäläisten piirtämiä hedelmiä ja seuraavalla kerralla teimme uuden kuvan värillä ja painoimme edellisen päälle. Kiva julisteena tai lahjapaperina.


Seuraavien kahden kerran työ oli samanlainen eli jokainen teki tai tulosti kuvan, joka valotettiin seulaan ja painettiinn samalle paperille muiden kanssa. Alla on kuva kuivumassa olevista töistä, jossa ei ole vielä väriä.

Viimeisenä viikonloppuna painamme kankaalle. Aion painaa muutaman tyynynliinan. (Kankaanpainanta on vielä edessä, joten ehkä sen oppeja voin hyödyntää työssänikin?)

Nämä tähänastiset harjoitustyöt olivat mielenkiintoisia, mutta niitä en ikävä kyllä työssäni voi lasten kanssa toteuttaa niiden vaatimien erityisten työvälineiden takia. Koulussa meillä on mahdollisuus vain yksinkertaisiin kohopainotöihin ja itse olisinkin toivonut jotain kohopainotöitäkin, sillä opiskelin näitä kuvataideopintoja täydennyskoulutusmielessä.

Vähän harmittaa, miten vähän näistä grafiikan opinnoista jäi käteen luokanopettajan työhön, mutta eihän nämä pedagogisia opintoja ikävä kyllä olleetkaan. Tämä asia vähän söi motivaatiota grafiikan kurssilla. Samoin opintojen pitkittyminen ja viimeisen kurssin jakaantuminen 9 peräkkäiselle viikonlopulle.

Havaintopiirustuksen kurssi elo-syyskuussa 2016

Havaintopiirustuksen kurssi muodostui neljästä viikonlopusta, joissa kolmessa ensimmäisessä maalasimme elävää mallia. Jännitin eniten tätä kurssia, sillä oikeiden mittasuhteiden piirtäminen on tuntunut aina vaikealta enkä ollut koskaan piirtänyt alastonmallia. Työskentely oli nopeatempoista ja fyysisestikin rankkaa, kun maalaustelineen edessä tuli seisottua monta tuntia kerrallaan. Kuitenkin työskentely imaisi mukaansa, aika kului nopeasti ja sormet tottuivat käsittelemään hiiltä.

Malli piirrettiin isolle paperille pääsääntöisesti hiilellä.

Ensin tehtiin apuviivat pään koon suhteen muuhun vartaloon. Myös vartalon keskiviivan hahmottelu auttoi oikeisiin mittasuhteisiin.

Oma työni on vasemmanpuoleisin.
















Välillä piirsimme croque-piirroksia eri aikamäärillä. Aloitimme viidestä minuutista ja lopuksi oli vain puoli minuuttia aikaa piirtää mallin vaihtuva asento.

Tämä oli fyysisesti raskasta, mutta ajoi varmaan asiansa piirtämisen rentouttamissa ja olennaisten vartalonviivojen löytämisessä.










Ensimmäisenä viikonloppuna aiheena oli viivapiirrustus eli ihmisen kuvaaminen viivoilla. Esimerkiksi lihasten muotoa pystyi kuvaamaan ohentamalla tai paksuntamalla viivaa.













 Toisena viikonloppuna lähdimme etsimään valoja ja varjoja. Väritimme ensin koko paperin hiilellä ja sitten aloimme pyyhkimään säämiskällä kohtia, joihin valo osui. Tämä oli tosi mielenkiintoista ja onnistui itseltäni siihen asti, kun piti vaihtaa hiili liitukyniin ja alkaa korostamaan väreillä valo- ja varjokohtia. Liidun jälkiä ei voinutkaan pyyhkiä pois ja koin vaikeaksi myös taustan kuvaamisen.

Kolmantena viikonloppuna jatkoimme valojen ja varjojen kanssa. Piirsimme mustalle paperille vaaleilla liiduilla mallin korostaen valokohtia. Vaikeaa, mutta mielenkiintoista. Oma työni on yhteiskuvassa oikealla ylhäällä. Taaskin haasteeksi muodostui ympäristön piirtäminen. 

Lauantaina piirsimme mallia kahdessa eri asennossa samaan paperiin. Näin harjoittelimme esimerkiksi perspektiivin vaihtamista. Olin tosi tyytyväinen tähän viimeiseen työhön, jossa näkyi mielestäni pientä kehitystä ensimmäisen viikonlopun töihin verrattuna ihmisen piirtämisessä.
Yllätin itseni piirtämällä myös vähän ympäristöä eli tuolin.

En päässyt viimeiselle piirrustuskurssin kerralle, jossa jatkettiin ihmishahmon piirtämistä itse valitsemalla tyylillä. Osa piirsi luokasta löytyviä torsoja, joista sain idean rästitehtävääni. Eläviä malleja piirrettäessä edellisillä kerroilla en oikein ehtinyt kasvojen tekoon, kun aika ja energia meni vartalon mittasuhteisiin.

Olohuoneesta löytyi kaksi tuttua patsasta, jotka hiilellä hahmottelin. Yritin etsiä myös valoja ja varjoja olohuoneen lampun valossa.
 

Maalauskurssi touko-kesäkuussa 2016

Maalauskurssi oli itselleni aiheeltaan ja työvälineiltään tähän astisten kuvisopintojen vierain ja työläin osuus. Se myös ajottui pahimpaan ajanjaksoon päivätyössäni ja odotin, ettei voimavaroja riitä uusien asioiden opetteluun. Ihmeekseni huomasin kuitenkin jaksavani keskittyä maalaamiseen ja ehkä se olikin tarvittavaa vastapainoa työlle.

Ensimmäisenä iltana maalasimme valitsemamme maiseman Jyväskylän harjulta yrittäen tavoittaa ilmaperspektiiviä.

Akryylimaalit olivat entuudestaan vieraita, joten lähdin vain kokeilemaan värien sekoittamista. Paperiksi valitsin A4-kokoisen Canvas-paperin, koska ajattelin vain vähän luonnostella. Värien sekoittaminen oli yllättävän kivaa ja helppoakin ja huomasin onnistuneeni maiseman taka-alassa, mutta harjun portaat tuottivat tuskaa ja luovutinkin niiden kanssa, sillä sormet kohmeessa ei jo valmiiksi vaikea perspektiivipiirtäminen onnistunut.

Seuraava maalauspäivä vietettiin Tuomiojärven rannalla. Tarkoitus oli tehdä akvarellimaalaus, jossa on vettä ja maisemaa.

Paksua vesiväripaperia liotettiin ensin 10 minuuttia rantavedessä ja sitten alettiin maalaamaan kostealle paperille. Omat värini olivat koulun perinteiset vesivärit, jotka harjaantuneen taiteilijan silmään ehkä sattuvat, mutta itse en huomannut mitään huonoa. Itselleni saavutus oli se, että sain aikaiseksi ylipäätään maiseman.

Vesivärit ovat mielestäni vaikea työväline, sillä maalatun päälle on vaikea tehdä muutoksia. Maisema tuli nopeasti valmiiksi enkä uskaltanut sitä vesiväreillä enää paljoa viimeistellä, mutta vesiliukoisilla puuväreillä sain maisemaan sävyjä.

Seuraavaksi maalattiin liikkuvaa vettä Vaajakosken vanhan voimalan lähellä. Otin taas työvälineiksi akryylimaalit ja canvas-paperin. Veden ja ympäröivän maiseman valot ja varjot olivat vaikeita tavoittaa sellaisena kuin ne silmiin näkyivät. Maisemasta paperilla tuppasi tulemaan paljon tummempi kuin luonnossa oikeasti. Olin taas kuitenkin iloinen, että vesi näytti juoksevan maalauksessani ja siinä oli sävyjä, vaikka niitä olisi voinut olla paljon enemmänkin.

Koko kurssissa parasta oli se, että kaikista maalauksista sai tehdä omannäköisiä ja värejä kehotettiin rohkeasti käyttämään.

Tässä on kuvia maisema- ja vesimaalauksista suttupapereineen. Opettajan mielestä onnistuin kokeilupapereissani tavoittamaan rennon ja vapaan maalaustyylin ja siksi nekin kannattaa säilyttää :).

Seuraavaksi maalasimme puita läheisestä puistosta. Etsin pitkään mieleistä maalauskohdetta, koska ajatus puiden lehtien maalaamisesta ahdisti vaikeudellaan. Lopulta valitsin koivuryhmän (koska niissä on paljon runkoa..) Taustalla näkyvät omakotitalot vaihdoin omassa työssäni värikkääksi taivaaksi. Tällä kertaa maalasin vesiväreillä kuivan paperin päälle ja viimeistelin työn vesiliukoisilla puuväreillä.

Värien käyttöä eli värisävyillä tehtyjä valoja ja  varjoja olisi voinut olla enemmän. Pelkistetynnäköisen lopputuloksen taustalla oli pelko, että pilaan työn, jos loppuvaiheessa lisäänkin reilusti jotain väriä, joka ei sovikaan ja jota ei enää saa pois hyvin.

Kollaasityössä ajatuksena oli tuottaa oma henkinen maisema. Ensin maalattiin peiteväreillä eri värisiä papereita ja niistä leikkaamalla tai repimällä ja liimaamalla tehtiin maisema, joka sai kuvata sisäistä tai ulkoista todellisuutta. Oma maisemani on hyvin ulkoista todellisuutta esittävä, vaikka vahva sisäinen ajatus kumpusi tarpeesta päästä johonkin korpeen yksinään ihmisten ääniä ja velvollisuuksien hoitamisia pakoon. Sielu kaipasi Lapin maisemiin ja kylmiin uimavesiin.

Tämän työn myötä vähintään kirkastui oma taiteellinen tyylini, jonka nimesin "tahattomaksi naivismiksi". Kuvani ovat esittäviä ja yksinkertaisia. Koska kollaasityöni näytti kertakaikkisen yksinkertaiselta, vedin (suutuspäissäni ja huolimattomasti) spriitussilla rajat paperien liimauskohtiin ja kauempaa katsottuna työ näyttää nyt mielestäni paremmalta.

 Seuraavan päivän aihe oli mielenkiintoinen ja vaikea. Tuli maalata tai piirtää jokin teema tai tunne, minkä haluaa ilmaista. Ongelmaksi tuli se, että ensin piti valita, mitä haluaa sanoa eli ilmaista ja sitten vasta miettiä miten sen tekee. Oma työskentelyni takkusi aika lailla, kun sanottavaa oli, mutta taito toteuttaa se puuttui. Jouduin tekemään päinvastoin.

Omassa elämässäni oli vaihe, jossa olin menossa kohti vapautta ja lopulta sain aikaiseksi "tahattoman naivismin" tyylillä päinvastaiset liikennevalot akryyliväreillä toteutettuna. Olisin halunnut korostaa ajatusta, että olen vahvasti keltaisen kohdalla menossa, mutta en osannut. Viereisessä työssä olin tuhautuneena sekoitellut ja vedellyt ylijääneitä värejä paperiin mitään ajattelematta. Ehkä silläkin työllä ilmaisin itseäni. Värit ainakin olivat kauniita.

Teimme myös yhteisprojektin, jossa tarkoitus oli tutkia värien viestinnällisiä ja psykologisia merkityksiä. Työlle oli hyvä olla vielä joku oikea tarkoitus tai sijoituskohde. Ryhmämme tuotti julisteen erään ryhmäläisen mukaan messuille, jossa hän myi korukiviä. Juliste muodostui ryhmäläisten eri tyyleillä maalaamista eri lajisista kivistä. Yritimme ilmaista mm. uskomuksia korukivien unta parantavista tai kauneutta luovista vaikutuksista. Siitä tuli käyttökelpoinen  ja tasapainoinen kokonaisuus, vaikka tekijöillä oli kaikilla omanlainen jälki.





Viimeisenä maalauskurssilla teimme kaksiosaisen työn, jossa ensimmäisen tuli oli esittävä, perspektiivit esiin tuova maalaus kaupunkimiljööstä, erityisesti rakennuksista. Toinen työ olisi samasta aiheesta, mutta siinä piti häivyttää tilantuntu ja ottaa mahdollisesti vaikutteita jonkun tietyn taiteilijan tyylistä. Koska kuvataideluokan ikkunoista ei löytynyt innostavaa maalauskohdetta, valitsin kännykästäni kuvan Tallinnan vanhasta muurista, jonka ikkuna-aukosta näkyy jännästi kaupunkimaisemaa.

Väreiksi valitsin vesi-ja peitevärit. Varjostusten tekeminen oli taas vaikeaa, mutta musta-harmaa-ruskea muurinaukko onnistui mielestäni aika hyvin. Ikkunasta näkyvät talot, piippu ym. olisivat kaivanneet lisää taitoa varjostuksissa. Ehkä olisi myös pitänyt jättää työ siihen vaiheeseen, missä en ollut vielä innostunut lisäämään omasta päästäni värikkyyttä talojen seiniin. Mutta minkäs sisäiselle tahattomalle naivistille teet...

Tässä on sama maisema pelkistettynä ja mielikuvituksellisilla peiteväreillä maalattuna. Se näyttää nyt ikkunanäkymän lisäksi kannulta, jossa on värikkäitä kuvioita. Tyylisuunta, jota tavoittelin, on yllättäen naivismi, sillä opettajan tuomista taidekirjoista jostain syystä pidin eniten juuri naivistisista kuvista.

Reflektointia ja ajatuksia, jotka kuvataidettakin opettavana luokanopettajana haluaisin selkeyttää itselleni:

Miten voin opettajana kohdata tilanteen, jossa oppilas sanoo rehellisesti, että hänen työnsä on valmis, mutta itse näen, että se on vasta alku, jota pitäisi jatkaa ja täydentää. Tämä ajatus on tullut kevään aikana usein omakohtaisesti esille, kun itse olen ollut oppilaan roolissa ja opettajat ovat kehottaneet jatkamaan mielestäni jo valmista työtä. Tätä ajatusta olen myös pohtinut, kun olen verrannut omia töitäni muiden valmiisiin töihin, että omani on ollut hyvin yksinkertainen ja jota olisikin voinut vaikka kuinka vielä jatkaa. Tästä nimenomaisesta kokemuksesta koin tyylisuunnan tahaton(!) naivismi itseeni sopivaksi. Eli teen yksinkertaisia töitä, sillä en ymmärrä tai osaa tehdä tarkemmin. Silti olen ollut osaan töistäni ihan tyytyväinen. Miten siis voisin opettajana rohkaista oikealla tavalla oppilasta työstämään lisää kuvistyötään ilman, että hänen ilonsa loppuunsaatetusta ja omasta mielestä onnistuneesta työstä hiipuisi ja luottamus omiin kuvataiteen kykyihin ja taiteilun iloon laantuisi?

Keskustelimme opettajan kanssa siitä, että taiteen opetuksessa ei voi ohjata kunnolla ennen kuin näkee, mihin suuntaan oppilas on lähtenyt. Instrumentit ja päätös on oppilaalla ja hänen tulee itse löytää oma tapansa ilmaista itse. Tämä ajattelutapa herätti vähän ahdistuksen itsessäni lasten kuviksen opena, sillä luokassa on paljon oppilaita, joilla ei ole mielessään mitään malleja, suuntaa tai motivaatiotakaan lähteä taiteilemaan. Heille on pakko antaa virikkeitä ja suoranaisia malleja eli ohjata alusta asti. Ehkä aikuisten kuvataideopintoja ei voi täysin verrata lasten kuvataideopetukseen, mutta oma kokemukseni on ollut se, että olen tarvinnut ohjausta ja hyötynyt siitä, että joku antaa alkusysäyksen.

Ehkä oppilaantuntemus auttaa luokassa opettajaa löytämään oikean tavan motivoida ja tukea eri oppilaita.. Monipuoliset kuvisaiheet ja työtavat ainakin antavat mahdollisuuksia erilaisille oppilaille löytää edes joskus oma sisäinen taiteilijansa ja taiteellisen vapauden antaminen, mitä se milloinkin onkin.

Yksi kysymys on sekin, mitkä pitäisi olla kuvataiteen opetuksen lähtökohdat koulussa. Näissä kuvisopinnoissa on kevään ajan korostettu taiteen lähtemistä taiteilijasta itsestään. Opetussuunnitelmahan antaa raamit koulun kuvataiteen opetukselle. Toisaalta myös oppilaslähtöisyyttä korostetaan. Toivottavasti nämä kaksi lähtökohtaa onnistuisi edes ajoittain yhdistämään käytännön opetuksessaan.






Kesätehtävänä oli tehdä työ, jossa hyödyntää maalauskurssilla oppimiaan asioita. Aihe oli vapaa ja niinpä tein lempikukkani, auringonkukan akryylimaaleilla. Yritin tuoda kuvaan liikettä eli terälehtien kääntymistä tuulen mukana.

Taitelemaan kanssani innostui myös jälkikasvu.

Väriopin kurssi huhti-toukokuussa 2016

Väriopin kurssi oli mielenkiintoinen ja antoisa. Värien kanssa työsketely oli itselleni mieleistä ja koin oppimisen ja onnistumisen iloa usein. Teoria tuli konkreettiseksi harjoitustöiden myötä. Opin paljon sellaista väreistä, mitä en entuudestaan tiennyt. Kuten sen perusasian, että värit ovat suhteellisia ja muuntautumiskykyisiä, murretut värit perusvärejä enemmän. Sama väri voi näyttää erisävyiseltä riippuen siitä, millaisia värejä sen vieressä on. Väreillä voi tehdä illuusioita, kuten monessa harjoitustyössä tuli esille. Ihmiset myös näkevät ja tulkitsevat värejä subjektiivisesti omalla tavallaan. Esimerkiksi jakoa kylmiin ja lämpimiin väreihin ei voida täysin määritellä. Kirjallisuudesta tutustuin Josef Albersin Värien vuorovaikutus -kirjan lisäksi Betty Edwardsin Värit - Luovan maalaamisen oppaaseen.   

Keskeisimmistä termeistä tutuiksi tulivat värin sävy, kylläisyys ja valoisuus. Sävyllä tarkoitetaan värin perusilmettä tai nimeä (esim. sininen vai punainen), kylläisyydellä värin kirkkautta tai himmeyttä, suhdetta mustaan, harmaaseen ja valkoiseen (esim. puhdas tai perussininen vai murrettu sininen) ja valoisuudella väripinnan heijastavuutta tai värin vaaleus- ja tummuuseroja (esim. tumma sininen vai vaalea sininen). 

Alla on esillä kaikki kurssin aikana tekemäni harjoitustyöt. Kauempaa katsottuna niissä ei huomaa askartelun jälkiä, kuten väripaperien väliin liimausvaiheessa jääneitä valkoisia välejä tai liimamöykkyjä. Työt vaativat värisilmän lisäksi taiteellista mielikuvitusta ja pikkutarkkaa leikkaus- ja liimaustaitoa. 

Värin valoisuus -teema tulee parhaiten esille Harmaa-asteikko -harjoitustyössä oikeassa laidassa. Siinä valon intensiteetti eli valoisuus muuttuu tasaisesti harmaan vaaleimmasta sävystä tummimpaan. Värin kylläisyys -teemaa harjoiteltiin ylhäällä keskellä olevassa työssä, jossa oma nimi piti kirjoittaa erisävyisin kirjaimin, joista ensimmäisenä on omasta mielestä puhtain väri ja siitä eteenpäin perusvärin tuli taittua enenevästi. Oli aika vaikea vertailla valitsemani ruskean värin kylläisyyksiä.

Muut harjoitustyöt käsittelivät värien suhteellisuutta ("Minecraft-tyyppiset" työt), värien läpikuultavuusilluusiota ja tilailluusiota ("junanraide"-työt ja kolmiosainen viikinkikypärä), kuultoväriä ja syvyysväriä (pyramidityöt), väri-intervalleja ("nelivärisointu"-työt) ja värien optista sekoittumista (ylhäällä oikealla). Oma suosikkini oli addiktiivinen ja subtraktiivinen värisekoitus. Addiktiivisessa sekoituksessa valoisuus lisääntyy (oranssi kuvio) ja subtraktiivisessa valoisuus vähenee (vihreä kuvio). Värit ovat sävyiltään lempivärejäni ja onnistuin mielestäni valitsemaan valoisuudeltaan oikeat väripaperit. Kuultoväri-syvyysvärityö eli pyramidityö oli vaikein ja koetteli ymmärrystäni käsittää ohjeita ja löytää neljälle värille kaksinkertaisia kuultovärejä ja tehdä vielä käänteisversio työstä!

Aion käyttää värikurssilla tekemiäni harjoitustöitä työssäni havaintomateriaalina kuvataiteen tunneilla isompien oppilaiden kanssa. Kyselen ja keskustelen esimerkiksi siitä, missä työssä mikäkin värin ominaisuus tulee esille. Vaikeimmat termit jätän välistä ja keskityn konkreettiseen, mikä onnistuukin hyvin, kun on havaintoaineistoa, mistä katsella.

Plastinen sommittelu -jakso helmi-maaliskuu 2016

Ensimmäisenä harjoitustyönä työstimme puuta. Karsimme puukolla oksia ja kuorta pitkistä lepänriu'uista ja kokosimme poraamalla ja liimaamalla pätkistä "talven törröttäjiä". Liitimme törröttäjät asetelmaksi puunpalan päälle. Kun työ oli kuivunut vähintään viikon ajan, maalasin sen valkoisella sisämaalilla, jota olin ohentanut vedellä. Törröttäjiä sai myös koristella ja solmin hopeanvärisestä rautalangasta ja kirkkaista helmistä nauhan jokaiseen törröttäjään roikkumaan. Helmet kuvastavat pakkasessa kimaltavia jääkiteitä.

Annoin talventörröttäjät äidilleni syntymäpäivälahjaksi.

Savityö olikin sitten vaikeustasoltaan paljon haastavampi kuin talventörröttäjät. Savea oli 5 kiloa per opiskelija ja se oli iso määrä hallita käsissään. Työn alku oli helppoa, kun piti tehdä muotti ja sen avulla kaksi sivuprofiilia savesta. Profiilit liitettiin yhteen ja alettiin muotoilemaan päätä ja kasvonpiirteitä. Kaula piti saada erittäin tukevaksi, että pää pysyisi pystyssä. Jokaisella tuntui leuka valuvan alaspäin ja itsekin lisäsin monta kerrosta savea kaulaan. Oli tosi vaikea käsitellä savea, joka materiaalina ei ollut itselle kovin tuttu. Savi alkoi myös kuivuessaan halkeilla. Suurin vaikeus kuitenkin tuntui olevan mielikuvituksen ja visuaalisen näkemyksen puute. En oikein keksinyt, miten ihmisen kasvoja voisi muotoilla. Onneksi saatoin ottaa mallia muiden opiskelijoiden ja opettajan antamista ideoista.

Lopulta jätin varovaisuuttani pään aika keskeneräisen ja ronskin näköiseksi, sillä en uskaltanut alkaa muuttamaan enää mitään isoa kokonaisuutta, ettei työ menisi jostain kohtaa rikki tai pilalle.

Savitöiden polttamisen jälkeen niitä pystyi käsittelemään monella tavalla, jopa kenkälankilla. Yksi tapa oli tehdä työstä vanhan näköinen "patinoimalla" se. Maalasin pään myrkyllisellä punertavalla rautaoksidilla ja sitten raaputin vedellä pois sitä eri puolilta päätä.

Työ jäi mielestäni likaisen ja keskeneräisen näköiseksi, mutta se saattoi johtua myös muotoilun keskeneräisyydestä. Mietin, miltä pää olisi näyttänyt tasaisesti väritettynä, kuten muilla, jotka olivat ehtineet harkita viimeistelyä enemmän. Letin päät myös murtuivat polton aikana poikki, mutta sitä ei kunnolla huomaa.





Tämän kurssin töistä mieleisin oli kanaverkosta, sanomalehdestä ja paperimassasta muotoiltu eläinhahmo. Olisin tehnyt tietysti kissan, mutta pääsin aloittamaan työn muiden jäljessä ja parikin kissaa oli jo muotoiltu. Mietin, mikä eläin olisi muodoltaan tarpeeksi omintakeinen, että se olisi helppo saada näyttämään kyseiseltä eläimeltä. Lähdin tekemään kirahvia ja yllätyksekseni jo kanaverkkovaiheessa eläin todella näytti kirahvilta asentonsa ja etenkin päänsä suhteen. Katsoin Google kuvahausta kyllä apua työn eri vaiheissa..

Kanaverkon päälle liisteröitiin sanomalehtikerros. Sen päälle paineltiin paperimassakerros. Paperimassa oli tietenkin kosteaa, mikä vaikeutti eläimen pysymistä muodossaan. Monen opiskelijan työt lyhistyivät kasaan jostain kohdasta ja niitä piti tukea rautalangoilla, puutikuilla, maalarinteipeillä ja seinää vasten. Kirahvi ei olisi millään pysynyt pystyssä ilman jalkojen tukemista puutikuilla ja rautalangan ja teipin kiertämistä jalkojen ympärille kuivumisvaiheessa. Kirahvi piti myös päällystää paperimassalla osa kerrallaan ja antaa välillä kuivua.

Lopuksi maalasin kirahvin liitujauhon ja väriaineen seoksella. Värisekoitus oli täysin sattumanvarainen. Suunnitelmissani oli tehdä kirahville yksivärinen oranssinruskea pinta, mutta sekoituksesta tulikin hailakan beige, joka ei ole mielestäni minkään värinen. Sattumalta se sopikin erittäin hyvin pohjaväriksi, kun seuraavana päivänä aloin pakon sanelemana tehdä kuvioita peittääkseni alkuperäisen värin. Tumman ruskea väri sopi hyvin vaalean kaveriksi ja pinnasta tuli myös elävän, karvaisenkin näköinen, kun ruskea väri ei ollut täysin peittävää. Kirahvista tuli mielestäni hyvännäköinen juuri kuvioiden ansiosta, joten olipa onni, että hailakka beige pääsi muuttamaan suunnitelmia!

Viimeisenä työnä tein ilmapalloaskartelun. Taidetta siitä ei tullut, mutta tulipahan malli, jota voin käyttää oppilaiden kanssa kuvistunnilla tulevaisuudessa. Puhalletun ilmapallon päälle liisteröidään eri värisiä silkkipapereita, joista alin kerros näkyy avatun pallon sisäpinnalla. Silkkipaperikerrosten jälkeen tulee vielä sanomalehtikerros ja lopuksi pallo maalataan vaikka pulloväreillä. Kun pallo on hyvin kuivunut, se pysyy pallon muotoisena, vaikka ilmapallo puhkaistaan ja pallonriekaleet kaavitaan pois. Pallosta voi tehdä onkalon tai puolittaa sen kahdeksi puolikkaaksi. Sitten vain mielikuvitus kehiin ja täyttämään sisälle oma maailma erilaisilla askartelumateriaaleilla. Itse tein "vaarallisen maailman" eli keräsin pelottavia eläimiä viidakkomaiseen maisemaan.

Plastisen sommittelun kurssilla tein myös kipsityön, joka päätyi roskiin ennen kuin ehdin kuvatakaan sitä. Yritin vuolla puukolla kissahahmoa, joka tulisi ulos taustastaan, mutta jännetuppitulehdus oli todennäköisempi lopputulos kuin esille laitettava taideteos, joten päätin jättää työn harjoitteluvaiheeseen.

Myös kirjaveistos odottaa inspiraatiota. Uskoisin sellaisen kuitenkin tulevan, sillä oppilaiden kanssa ajattelin tehdä kirjaveistoksen joskus, kun vanhoja kirjoja hävitetään koululta.