29.-30.1.

Neulanreikäkameran parissa jatkettiin ja nyt kehitettiin toinen kuva, jonka ottamisen olimme saaneet kotitehtäväksi. Se meni pilalle itselläni, koska tällä kertaa en osannut ottaa huomioon lyhyemmän polttovälin vaikutusta tsuumaukseen eli kuva oli paljon laajempi kuin piti. Riippapihlajan ja jopon lisäksi kuvassa on iso osa kuistin kaidetta..

Ei hyvä..
Tätä ei olisi voinut edes rajata, kun kaide menee vinottain kuvan poikki.

Kuvan työstämistä jatkettiin tekemällä syanotypia eli sinikopio neulanreikäkameralla tai muulla kameralla otetusta kuvasta. Menetelmä perustuu valokuvatekniikkaan, jossa kaksi nestettä yhdistetään ja sivellään sillä paksu paperiarkki. Kuva tulostetaan negatiivina ja käännettynä ja valotetaan UV-valolla. Lopuksi paperi huuhdellaan ja lopputuloksena on preussinsinisävyinen kuva.

Omat neulanreikäkuvani eivät sykähdyttäneet yhtään aiheeltaan eikä tasoltaan, joten päädyinkin tekemään syanotypian kännykällä ottamastani pakkaspäivän kuvasta, jossa sekä kuvan taso että kuvan kohde sykähdyttivät.

Ensimmäinen kuva näkyy negatiivina ja käännettynä. Toinen valmiina syanotypiana (kännykkäkameralla kuvattuna).


Olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka en sisäistänyt työvaiheita kunnolla ja jännitin, ehdimmekö kaikki tekemään kuvia valmiiksi. Työskentelyä olisi voinut ehkä vähän ohjeistaa ja organisoida enemmän, sillä ryhmä oli aika iso työskentelemään yhdellä koneella ja melkein kaikki tarvitsivat henkilökohtaista apua entuudestaan vieraiden työtapojen eri vaiheissa.